Toki äitienpäivänä kunnianmerkin saavien joukossa on 'sopiva' määrä vammaisten lasten äitejä - joukossa jopa pari perhehoitajaa. He kaikki ovat varmasti huomionosoituksen ansainneet.
Jään ihmettelemään, ettei ainakaan Kehitysvammaisten tukiliitto järjestönä ole katsonut asiakseen lausua mitään äitienpäivänä. Eikö äiti kuitenkin yleensä ole vammaisen lapsen paras tuki, usein pitkälle keski-ikään saakka? Facebookista päätellen muut vammais- ja omaisjärjestöt eivät ole olleet yhtään huomaavaisempia.
Kielteistä huomiota vammaisten omaiset saavat ainakin arjen keskellä sitten sitäkin enemmän. Äiteihin monien ammatti-ihmisten ja viranomaisten vinoutuneet asenteet sattuvat usein kipeimmin. Pahimmillaan syyllistäminen näkyy siinä vaiheessa, kun kehitysvammainen nuori aikuistuu. Silloin suomalainen yhteiskunta jostain syystä tahtoisi turhan usein ottaa ihmisen huostaansa ja sulkea omaiset ulkopuolelle. Miksi? Sitä en todellakaan ymmärrä.
Nöyryys on kaunis luonteenpiirre, mutta nöyristely on pahasta. Jos äitienpäivänä sopii jostakin vammaisten lasten äitejä hieman moittia, niin liiasta kiltteydestä ja myöntyväisyydestä. Harva tohtii ryhtyä tiukkaan taisteluun esimerkiksi mielivaltaisia viranomaisia tai hoivayrityksiä vastaan.
Ehdotan, että Kehitysvammaisten Tukiliitto alkaa palkita äitienpäivänä Vuoden Taistelijaäidin. Se olisi vähintä, kun järjestö itse ei syystä tai toisesta pysty noita ihmisoikeustaisteluja käymään jäsentensä puolesta tai edes rinnalla.
Vuoden Taistelijaäidiksi voisi aivan hyvin valita myös isoäidin. Ehdokkaani arvonimen ensimmäiseksi saajaksi on Viola Heistonen.
Hyvää äitienpäivää kaikille lukijoille!
